Hain loppuvuodesta mukaan Arkadia 2027 -koulutusohjelmaan, joka kokoaa yhteen tulevaisuuden politiikan vaikuttajia ja yrityksiä. Jo kahdeksatta kertaa järjestettävään ohjelmaan osallistuu noin 200 yhteiskunnallisesti aktiivista henkilöä. Ihmisiä, joita yhdistää halu vaikuttaa yhteisiin asioihin ja siihen, millaista Suomea rakennamme tulevaisuudessa.
Arkadia tarjoaa osallistujille tietoa suomalaisen yhteiskunnan kannalta merkittävistä teemoista, päättäjien poliittisesta ja taloudellisesta toimintaympäristöstä sekä eri toimialojen tulevaisuuden näkymistä. Ohjelman suuntana on myös tuleviin eduskuntavaaleihin valmistautuminen. Omalla kohdallani tavoite on selvä: haluan kansanedustajaksi.
Eilen oli ohjelman ensimmäinen tilaisuus! Mulla ei ollut sen kummempia odotuksia illan suhteen, joten olin todella iloinen ja inspiroitunut kaikesta siitä, mitä tapahtui.
Mikko Dufva kertoi Sitran Megatrendit 2026-raportista ja muistutti siitä, että elämme samanaikaisesti ajatteluvelan, demokratiavelan ja teknologiavelan aikaa. Tekoäly voi helpottaa arkea, mutta se ei vapauta meitä vastuusta ajatella itse. Algoritmi ei kanna vastuuta, ihmiset kantavat. Ratkaisuja ei voi tehdä siiloissa, vaan kokonaiskuvaa katsoen. Tarvitsemme uudenlaista yhteiskuntasopimusta ja tulevaisuususkoa, joka kestää eriytymisen, epävarmuuden ja muutoksen. Elämme uutta aikaa, joten nyt jos koskaan on aika kääriä hihat ja ryhtyä hommiin.
Annika Saarikko puhui politiikasta tavalla, joka teki vaikutuksen. Vallasta, joka on vain lainassa. Arvoista kompassina. Kompromisseista, empatiasta ja pettymyksistä. Rohkeudesta toimia sumuisessa maailmassa. Ja siitä, ettei kukaan tee politiikkaa yksin. Demokratian kaunein ydin on ihmisissä, jotka tekevät työtä yhteisen hyvän eteen. Politiikka ei lähde ihmisestä koskaan, vaikka ihminen politiikasta joskus lähtisikin.
Tilaisuuden juonsi aivan upea Anna Perho, jonka mukaan tästä joukosta nousee ne seuraavat vaikuttajatähdet. Perho haastoi pohtimaan, mitä vaikuttaminen oikeasti on: kohderyhmän ymmärtämistä, kuuntelemista, empatiaa ja kykyä herättää ajatuksia. Käytiin myös lyhyesti läpi DISC-persoonallisuustyyppejä, joista itse tunnistan piirteitä erityisesti kahdesta viimeisestä: S (vakaa) ja C (analyyttinen).
Erityisen arvokasta oli myös tutustuminen muuhun Arkadia-porukkaan. Mukana on eri puolueita, erilaisia taustoja ja jaettu halu rakentaa parempaa huomista. Kuten Perho totesi: "Tää saattaa olla niitä viimeisiä hetkiä kun te eri puolueita edustavat tyypit ootte kavereita keskenänne". Juuri siksi tämä vuoropuhelu on niin tärkeää.
Lämmin kiitos myös ohjelman yhteistyökumppaneille: Fortum, Helen, Rauma Marine Constructions, Kiinteistöliitto, Talotekniikkaliitto ja UPM. Yhteiskunnallinen keskustelu tarvitsee mukaan myös elinkeinoelämän näkökulman. Kiitos myös mukana olleille tovereille!
Vuoden kestävä Arkadia 2027 -ohjelma on vasta alussa, enkä malta odottaa seuraavia tapaamisia! Tulevaisuutta ei vain ennusteta, se tehdään yhdessä.
.jpg)
.jpg)
.jpg)